18. maaliskuuta 2017

Tontista on tullut raksa



 



Nyt olemme virallisesti siirtyneet vaiheeseen, jossa aiemmin käyttämämme nimitys "tontti" on vaihtunut "raksaksi". Jukkatalon työmiehet ovat saaneet omat hommansa valmiiksi ja tästä jatketaan kokonaan itse. Näkyvää jälkeä tulee päivittäin ja samalla sotku lisääntyy. Jussin vapaa-aika menee tontilla touhutessa ja itse käyn siellä siivoamassa, jotta työskentely olisi mielekästä. Eipä ainakaan tarvitse miettiä mitä vapaa-aikanaan tekee. Nopean laskutoimituksen mukaan koulua on enää kymmenen viikkoa jäljellä, joten pian opinnot itsellä loppuvat ja tämä ope jää lisäksi kesälomalle. Kesä tulee menemään nopeasti kun nyt jo tuntuu, että viikot kuluvat nopeutettua tahtia.


Keittiömaailma
Artelli




















Samalla kun hommat etenee, myös päätöksenteko lisäntyy. Kuvissa on Timberwisen tammiparketti, johon lattiavalintamme tällä hetkellä kovasti kallistuu. Lisäksi kuvissa ovat katsomamme ovivaihtoehdot. Harkinnassa oli hiekkaan taittuva oviväri, sillä haluamme jotain muuta kuin kokomustaa tai -valkoista. Artelli ja Keittiömaailma palvelivat molemmat hyvin ammattitaitoisesti ja molemmista löysimme jotain, josta todella pidämme. Saa nähdä mitä lopulta valitaan!

2 kommenttia:

  1. Tuliko teille kaikki Jukkatalon puolesta, vai pitikö erikseen hankkia esimerkiksi kuljetuspalvelut ja muut? Meillä haaveissa rakentaminen, mutta on niin paljon selvitettävää, ettei oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle. Siksi olenkin lukenut paljon blogeja, jotka käsittelevät tätä aihetta. Mielenkiintoista. Saa myös inspiraatiota!
    https://www.kuljetusnuikka.fi/kuljetuspalvelut

    VastaaPoista
  2. Päätöksenteko materiaalien kohdalla onkin varmasti vaikeaa. Meillä vaimo painii myös näiden asioiden kanssa, vaikka vielä rakentamista ei ole aloitettukaan. Kovasti silti jo suunnittelee. Meillä vielä kuljetuspalvelu etsinnässä. https://www.jt-pajunen.fi/palvelut/kuljetuspalvelu

    VastaaPoista