5. kesäkuuta 2018

Ihanat ja upeat liukuovikaapistot

Lastenhuone


Uutta kotia suunnitellessa oli selvää, että harkitsemme säilytysratkaisuja huolellisesti, sillä säilytystilaa ei koskaan ole riittävästi (tai kaikki tila mitä on, tulee täyttymään). Kasvava perhe tarvitsee säilytystilaa paitsi ulkovaatteille, myös pyyheliinoille, pussilakanoille, joulukoristeille, siivousvälineille ja askartelutarvikkeille. Tässäkin on mainittuna vain osa kaikesta siitä, mitä uudessa kodissa halutaan säilyttää tai varastoida. Asuntoomme tulee kolme liukuovikaapistoa, joista jokainen on kolmisen metriä leveä ja säilytystila jatkuu lattiasta kattoon asti. (Hyvästi pölyjen pyyhkiminen kaapistojen päältä!) Jokainen näistä on suunniteltu omat tarpeemme huomioiden. Tämän lisäksi säilytystilaa löytyy päämakuuhuoneen vaatehuoneesta ja ulkovarastosta. 




Kaksi upeaa liukuovikaapistoa valitsimme Mirrorlinen valikoimasta. Vertailimme eri valmistajia ja näistä kaikista Mirrorline erottui edukseen laadukkaiden suomalaisten kaapistojen lisäksi laajasta valikoimastaan. Tärkeää valinnassa oli myös omien mittojen mukaan räätälöidyt kokonaisuudet. Saimme itse suunnitella omiin tarpeisiimme sopivat liukuovikaapistot juuri niillä toiminnoilla, jotka koemme meille hyödyllisiksi. Yhdessä suunnittelijan kanssa pohdimme laajasti, mitkä ovat tarpeemme tällä hetkellä ja millaiset ratkaisut muuntuvat palvelemaan meitä myös muuttuvissa elämäntilanteissa. Lisäksi ammattilainen osaa räätälöidä kaapistot siten, että kaapiston sisäosat toimivat ja niitä on helppo käyttää. Tämän ansiosta liukuovikaapistomme ovat ehdottoman uniikkeja ja yksilöllisiä sekä samalla millilleen toimivaksi suunniteltuja.




Päätöstä helpottivat lisäksi kotiin lähetetyt materiaalimallit, joista oli helppo paikan päällä valita juuri meidän kohteeseemme sopivat värit ja tyylit. Lisäksi Mirrorlinen toimitus oli nopeaa ja asennus onnistui ammattilaisilta helposti ja ripeästi. Olemme helpottuneita, että tilasimme kaapistot asennettuina, sillä kaikki sujui niin vaivattomasti ja lopputulos oli täydellinen. Valmiita kaapistoja ihaillessa paras päätös tuntui olevan hidastinmekanismit, joiden ansiosta ovet liukuvat pehmeästi kiinni. Tyylikäs ja ajaton kokonaisuus syntyi omat tarpeet huomioiden laadusta tinkimättä!


Lastenhuoneen liukuovikaapisto on tässä vielä kasausvaiheessa. Vielä puuttuvat korit, vaatetangot, muutama hylly ja ovet.


Lastenhuoneen liukuovikaapistoa suunnitellessa piti huomioida pienen miehen tarpeet. Liukuovikaapistojen  sisään kätkeytyy tästä syystä laatikkoa, koreja, hyllyjä ja vaatetankoja. Laatikot ja korit sijoitettiin kaapistojen alaosaan, jotta niitä olisi lapsen helppo käyttää. Laatikoissa saa säilytettyä pienempiä leluja, kyniä tai vaikka sukkia tarpeesta riippuen. Nämäkin valittiin hidastavalla sulkumekanismilla. Koreihin voi puolestaan laittaa pehmoleluja, palloja ja kaikkea sellaista, jotka eivät pääse putoilemaan raoista. Siinä missä laatikot kätkevät tavaraa piiloon, koreista on pienen helppo etsiä hakemaansa. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää ottaa huomioon käytännöllisyys. Ulkonäkö on toki tärkeää, mutta on osattava pohtia, millaiseen käyttöön liukuovet tulevat. Lastenhuoneen ovi avautuu liukuovikaapistoja vasten. Tämän takia oven taakse jäävään osaan sijoitimme vaatetangot. Vaatetangot laitettiin kahteen tasoon, koska silloin koko tila saatiin paremmin käyttöön.Tämän sijoittelun takia lapselta mahdollisesti auki jäävät laatikot ja korit eivät estä huoneen oven avaamista.





Lastenhuoneen kaapistossa keskellä on kirkas peili ja sivuilla White wood kalustelevy. Ajaton väri sopii lastenhuoneen muuhun värimaisemaan eikä sävyyn kyllästy. Pientä lisämaustetta tuo vaakaan menevä puunsyykuvio, jota ryhdittää jakolista. Näitä kaapistoja on myös kasvavan lapsen helppo käyttää! Mekanismi on kevyt ja samalla jämäkkä. Lisäksi peilioven takana on turvakalvo ja pyörästöissä hypynesto. Lisävarusteiden vuoksi ovea ei myöskään pääse läimäyttämään omille sormille. Nappivalinta!




Eteisen kaapistoja suunnitellessa huomiota kiinnitettiin samoihin seikkoihin kuin lastenhuoneessa. Kaapistot jaettiin mielessä osiin ja pohdittiin, millaisia toimintoja mihinkin kohtaan tarvitaan. Me halusimme sijoittaa siivouskaapin kodinhoitohuoneen sijaan eteisen kaapistoon. Näin kaikki tarvittava on helpommin käden ulottuvilla. Siivouskaappi sijoitettiin kaapiston keskiosaan siten, että esimerkiki vierastankoihin vaatteita ripustettaessa ei tarvitse ensin avata siivouskomeron puolta. Lisäksi halusimme erilliset tangot omille takeille ja vieraiden vaatteille. Näin vieraiden päälystakeille on aina selkeä ja siisti paikka. Tämän toki mahdollisti se, että pääosa omista takeista tullaan säilyttämään kodinhoitohuoneen/arkieteisen liukuovikaapistossa. Pienenä luksuksena tämä kaapisto toteutettiin hieman syvemmäksi, jotta toppatakkeja ei tarvitsisi aina sulloa kaapiston sisäpuolelle. Kapean käytävän vuoksi tämä kaapisto on kokonaisuudessaan kirkasta peilipintaa, joka avartaa tilaa ja tuo siihen enemmän valoa. Vaalea suuri laatta hiekansävyisin raidoin viimeistelee tilan linjakkuuden!

 

24. toukokuuta 2018

Unelmakeittiö



Keittiötoimittajan valintaan käytimme paljon aikaa. Vertailimme erilaisia ovivaihtoehtoja ja pohdimme, millainen meidän unelmakeittiömme olisi. Alusta saakka oli selvää, että keittiö tullaan toteuttamaan yläkaapittomana ja siinä tulee olla mahdollisimman paljon laatikostoja. Koska pohjapiirustus oli lyöty lukkoon, piti keittiötoimittajan taipua haluamiimme mittoihin ja tarjota sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät ole kovin perinteisiä. Toisaalta halusimme, että keittiösuunnittelija osaa rakentaa kokonaisuuden luovasti ja esteettisesti. Aluksi tuntui, ettei oikeaa ovivaihtoehtoa löydy millään ja pitää ns. "tyytyä" sellaiseen vaihtoehtoon, joka on "ihan hyvä". Lopulta kuitenkin kävi niin, että etsiessämme jotain muuta, käteeni sattui sellainen mallipala, jota en ollut etsinyt, mutta jonka tiesin heti haluavani. Se oli rakkautta ensi vilkaisulla ja sen jälkeen se oli menoa. Tämä helmi löytyi Puustellin valikoimasta. Päätöstä lisäksi helpotti se, että suunnittelu oli ollut alusta asti asiakaslähtöistä ja tuli tunne, että meitä aidosti kuunnellaan ja kaikki toiveet halutaan toteuttaa. 






Tämän keittiön suunnittelun tärkeimmät lähtökohdat: 
- Paljon laskutilaa
-"Kuivasaareke"
- Liesituuletin integroituna liesitasoon
- Arkiruokapöytä
- Niin suuri allas, että uunipelti mahtuu pohjalle
- Mahdollisimman paljon laatikostoa
- Ei yläkaappeja
- Aamiaiskaappi
- Kivitasot

Oras & Franke


Keittiöön valittu hana Oras Alessi Sense on kaunis kuin helmikoru. Tämä vaalea kaunotar on kuin suunniteltu juuri tätä keittiötä varten! Valko-krominen hana sai partnerikseen Franken valkoisen altaan. Mikä valloittava kaksikko. <3




Kokonaisuutena keittiö täyttää kaikki toiveemme! Tasoa on ikkunan alla kuusi metriä ja tämän lisäksi vielä saareke. Yksi toiveemme oli ns. kuivasaareke, eli halusimme saarekkeen ilman toimintoja, jotta sitä olisi helppo myöhemmin käyttää esimerkiksi tarjoilupöytänä tai leivonta-alustana. Tästä johtuen allas ja liesi oli sijoitettava ikkunan alle, mikä muodosti omat vaatimuksensa liesituulettimen suhteen. Tasoa valitessa olimme päätänneet, että materiaalin tulee olla kiveä. Tavoittelemamme harmoninen värimaailma asetti kuitenkin rajoitteita, sillä luonnonkiveä ei ole saatavissa haluamassamme sävyssä. Sattumalta kuitenkin törmäsimme Kivilähteen tuotteisiin ja Dekton oli ominaisuuksiltaan niin huippuluokkaa, että siihen haluttiin panostaa. Kävimme vertailemassa erilaisia värimalleja paikan päällä, joista Irok valikoitui meille parhaaksi huolellisen vertailun jälkeen. (Vinkki! Keittiön ovimallin kanssa oli helpompaa miettiä kokonaisuutta. Onneksi Puustelli lainasi ovea mielellään useaan otteeseen eri valintoja tehdessä). 

Marmori-matto VM-Carpetin mallistoa.




Dekton on tyylikäs ja hienostunut sekoitus raakamateriaaleja, joita käytetään uusimpien lasi- ja posliinipintojen sekä korkealaatuisten kvartsisten työtasojen valmistuksessa. Dektonissa on korkea uv:n sietokyky, se on tulen- ja hankauksenkestävä, väristabiili ja lähes naarmuuntumaton. Lue lisää Dektonista täältä. Laskutilaa tästä keittiöstä ei puutu ja yläkaapiton keittiö maksimoi valon ja avaruuden määrän. Näin keittiö sulautuu kalusteenomaisena paremmin keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen muodostamaan kokonaisuuteen. Keittiössä käytetty hillitty värimaailma lisäksi pehmentää yleisilmettä eikä keittiö näytä niin massiiviselta, vaikka siitä todellisudessa kokoa löytyykin yhdeksäntoista neliön verran. Wittin toimittamat upeat kodinkoneet viimeistelevät tämän kokonaisuuden.




20. huhtikuuta 2018

Tapetoitua pintaa ja efektimaalausta raikkaan valkoisen vastapainoksi

Tällä hetkellä messukoti kokee aikamoista muodonmuutosta kun lattiapintojen asennuksen jälkeen ollaan päästy pakertamaan seinäpintojen ja kiintokalusteiden parissa. Puustelli valikoitui keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden toimittajaksi ja vielä tästä kohteesta puuttuvat kaksi liukuovikaapistoa, jotka Mirror Line tulee asentamaan toukokuun alussa paikoilleen eteiseen ja pienen miehen makuuhuoneeseen. Samalla messukodin loppusiivous alkaa, sillä ensi viikolla kohteeseen saapuvat niin kalusteet, sisustustekstiilit ja matot kuin taidekin. Toukokuussa myös pihan rakennustyöt alkavat ja tämä kohde alkaa valmistautumaan kesän messuihin. Aikamoista pyöritystä tulevat seuraavat viikot olemaan, mutta positiivista on se, että hetki hetkeltä ollaan lähempänä messujen alkua ja toisaalta myös muuttoa uuteen kotiin. 

Sitä ennen on kuitenkin aika esitellä Villa Hohteen seinäpintoja. Tarkan harkinnan, pohdinnan, pyörityksen ja vertailun jälkeen kohteeseemme päädyttiin asentamaan neljä kuvatapettia, joista kolme on jo paikoillaan. Neljäs tullaan asentamaan pihasaunaan kunhan työt päärakennuksen puolella ollaan saatu päätökseen. Tapetit tilattiin Tapettitaivaalta Rebel Wallsin valikoimasta, josta löytyi meidän silmiämme miellyttävät ja hieman erilaiset tapettivaihtoehdot. Tällä kertaa ei pitäydytty helpoissa ja turvallisissa vaihtoehdoissa vaan lähdettiin rohkeasti kokeilemaan hieman persoonallisempia kuvatapetteja. Valinnassa otettiin huomioon haluttu tunnelma ja tilojen monipuoliset käyttömahdollisuudet. 

Vauvalle päädyimme valitsemaan antiikkihenkisen tapetin Stucco Gloria. Tämän rauhallisen seesteinen tapetti saa kaverikseen värejä kirkkaiden laguunien sinivihreästä/aquasta, helmenvalkoisesta ja kuninkaallisesta sinisestä. Kokonaisuuden kruunavat kokopuinen talonpoikaissänky Anne´s Villan pellavaisine tekstiileineen ja ihanat lelut tulevia leikkejä varten.


Työhuoneeseen haluttiin rauhallinen tunnelma, jossa on helppo latautua työpäivään tietokoneen ääressä tai keskittyä tärkeään työpuheluun. Tämä tila on hieman erillään talon muista makuuhuoneista ja tulevaisuudessa tämä huone voisi toimia myös esimerkiksi  tv -huoneena/vierashuoneena. Tähän tilaan haluttiin myös oma wc. Tunnelmaa silmällä pitäen  valitsimme tilan tapetiksi Misty Water, joka löytyi luontoaiheisien tapettien joukosta.


Tv -huoneen/vierashuoneen tapettia valittaessa pidettiin mielessä mahdollisuus, että pieni poikalapsemme saattaa joskus muuttaa tähän huoneeseen. Tästä syystä valitsimme kuvatapettien joukosta sellaisen, joka saattaisi sopia myös kasvavan miehen huoneeseen muttei kuitenkaan olisi varsinaisesti lastenhuoneen tapettivalikoimaan kuuluva kuosi. Tres Tintas, Oceans viehätti niin ikään antiikkisella ja merellisen pehmeällä tyylillään. 


Näitä tapetoituja seiniä luukuunottamatta muut seinäpinnat ovat saaneet koristuksensa maalista. Kohteessa käytettiin kauttaaltaan valkoista maalipintaa, mutta muutama poikkeus päätettiin kuitenkin tehdä. Tutustuttuamme Belle Artin valikoimaan, päädyttiin muutamaan seinäpintaan käyttää efektimaalia. Eteiseen valittiin metalliefektimaali CeboStyle Anticon shampanjanhohtoinen hopean sävy 102/1. 

Tästä värikartasta pohdittiin yläosan  kylmien hopeanhohtoisten sävyjen ja alaosan lämpimien shampanjansävyjen joukosta. Lopussa oli kaksi sävyvaihtoehtoa: 115/1 ja 102/1.

Lopputulos on kaunis shampanjanhohtoinen sävy, joka peilautuu eteisen liukuovikaapistosta uudelleen. Tähän kohteeseen lämpöisempi sävy oli ehottomasti sopivampi, sillä eteisen vaalean laatan hiekansävyiset raidat sopivat tähän täydellisesti!


Toinen metalliefektimaali CeboStylen Anticon sävy 259/4 valittiin olohuone-keittiöön. Tämä sävy on hieman eteisen sävyä tummempi ja voimakkaampi.



Valittu sävy korostaa keittiön kaapistojen tummempia raitoja ja tuo takan näyttävästi esille. Oikeastaan ei osattu etukäteen edes ajatella, että tämä sävy toimii näin upeasti takan kiiltävää laattapintaa vasten.





Päämakuuhuoneen ylellistä tunnelmaa korostamaan valittiin Belle Artin hiekkaefektimaali CeboTime sävy 259/2. Siinä missä olohuone-keittiön ja eteisen pinta oli hienostuneen kiiltävä, makuuhuoneen pinta jäi mattamaisen satiininhohtoiseksi. Pehmeän sävyn ja struktuurin vuoksi tämä pinta näyttää aivan sametilta. 


Lopputulos on juuri sellainen mitä haaveiltiin! Tämän kokonaisuuden tulee viimeistelemään upea korkea valkoista keinonahkaa oleva sängynpääty ja ylelliset pellavaiset tekstiilit.



Pian päästään sisustamaan!

4. maaliskuuta 2018

Tamminen lankkuparketti paikoillaan

Yksi ensimmäisistä päätöksissä sisustus- ja pintamateriaaleja valittaessa on ollut lattiamateriaalin valinta. Nykyisessä kodissa lattiamateriaalina on laminaatti, mutta uuteen kotiin haluttiin jotain muuta. Eri messuilla ja alan myymälöissä tutustuimme erilaisiin vaihtoehtoihin, joista lopulta leveä lankkuparketti alkoi viehättää silmää ja toisaalta myös jalkapohjaa. Huomasimme pian viehättyvämme hivenen rouheammista ja ehkä jopa rohkeammista valinnoista, sillä trendikkäiden harmaiden sijaan pidimme erityisesti autenttisista lämpöisen ruskean sävyistä. Olimme aikaisemmilla Asuntomessuilla nähneet muutamia viehättäviä Timberwise -parketteja ja rakennusmessuilla pääsimme tutustumaan tuotteeseen hieman lähempää. Puulajiksi valitsimme tammen, sillä se on lattiamateriaalina kovaa ja kestävää ja soveltuu siksi hyvin koira- ja lapsiperheen arkeen. Uudessa kodissa kun tulee vipeltämään myös kahdeksan pientä karvaista jalkaa kynsineen.

Timberwisen tammiset lankkuparketit jaetaan neljään eri lajitelmaan ulkonäön mukaan. Select on on tasavärinen ja oksaton, Classic syykuvioitu ja värivaihteleva, Rustic lisäksi oksainen ja Vintage vanhahtavan kittioksainen ja halkeillut. Näitä vertailtuamme ihastuimme Vintage -lajitelmaan sen persoonallisuuden ja epätäydellisyyden (joka toisaalta tekee siitä täydellisen aitoa) vuoksi. Lisäksi ajattelimme, että se tuo hienoa kontrastia muutoin moderniin, osittain kiiltävään ja hienostuneeseen sisustustyyliin. Olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön luoma suuri kokonaisuus lisäksi jatkuu ulos lasiliukuseinän avulla, joten puun autenttisuus saa jatkua myös kodin ulkotiloissa terassin muodossa. Tämä luo kotoisuutta ja tunnelmaa juuri tähän kokonaisuuteen. Lajitelman valinnan jälkeen oli aika vertailla eri sävyjä. Alunperin ihastuimme hivenen harmaampaan sävyyn Pyhä, mutta tilasimme mallipalan myös sävystä Ruka, joista jälkimmäinen lopulta valikoitui meidän kodin lattioihin. Ruka on klassinen, aavistuksen luonnollista tammen sävyä vaaleampi, lämpimän ruskean sävy.

Timberwise Vintage Ruka

Timberwise Vintage Ruka

Päätöksen ollessa loppusuoralla, kävimme vielä paikallisessa Porin Jalopuuparketissa katsastamassa vaihtoehdot kertaalleen läpi. Saimme liikkeestä erinomaista ja asiantuntevaa palvelua, mikä teki päätöksestä entistä helpomman. Timberwisen valikoima oli todella laaja ja oli vaikeaa tehdä lopullista päätöstä, mutta olemme olleet valintaamme hyvin tyytyväisiä myös laatuominaisuuksien vuoksi. Päätökseen nimittäin vaikutti se, että Timberwisen tuotteet valmistetaan Loimaalla, parkettien valmistuksessa käytetään Eurooppalaista PEFC -sertifioitua tammea eikä parkettien valmistuksessa ole käytetty lainkaan formaldehydipitoisia liimoja. Lisäksi se sopii suomalaisiin vaihteleviin lämpöolosuhteisiin soveltuen myös esimerkiksi lattialämmityksen kanssa, se on helppo asentaa ja näyttää kauniilta. 

Lankkulattia asennettuna päämakuuhuoneeseen. Hyvin näkyy värivaihtelut, oksat ja kittikohdat. :) 

Tästäkin kuvasta erottuvat hyvin värivaihtelut ja yksityiskohdat.


Tässä yksi "mallipala".

Lattia asennettuna olohuoneeseen. Kuvassa myös ihana Tulikiven Jalanti ja Profinin lasiliukuseinä.

Tähän tulee ensi viikolla Puustellin keittiö.

Ensi viikolla Villa Hohteessa tapahtuu ihmeitä kun Puustelli asentaa kotiimme ihanan ja raikkaan keittiön sekä kodinhoitohuoneen. Näissä parissa kuvassa onkin hieman maistiaisia olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön sekä päämakuhuoneen tehosteseinistä, joissa on käytetty Belle Artin Efektimaaleja, mutta niistä lisää hieman myöhemmin. ;)

27. tammikuuta 2018

Lasiliukuseinä

Lasiliukuseinä paikoillaan.

Alusta asti meille oli selvää, että haluamme olohuoneen terassinpuoleisen seinän kokonaan ikkunapintaa, jotta olohuoneesta saataisiin mahdollisimman valoisa. Alunperin ajattelimme, että keskelle ikkunaseinää tulisi pariovet ulos terassille. Hetken asiaa pohdittuamme, tuli kuitenkin mieleen, voisiko pariovien sijaan laittaa liukuoven. Otimme yhteyttä eri lasiliukuovitoimittajiin, joista Profin valikoitui lopulliseksi valinnaksi laadun, lämpöarvon, esteettisyyden ja muiden laatuominaisuuksiensa vuoksi. Yhden liukuoven sijaan tulikin kaksi kolmen metrin elementtiä. Näin ollen puolet koko seinästä avautuu liukuovien ansiosta terassille, jolloin kesällä on mahdollista laajentaa omaa olohuonetta terassin puolelle. 

Elementtiä nostetaan paikoilleen.

Liukuovet sisältäpäin kuvattuna.


Olohuone ja ruokailutila. Ihanan valoisaa pohjamaalauksen jälkeen. Nyt päästäänkin jo lopullisiin pintoihin! :)



Lopputulos on mielestämme hyvin onnistunut ja päätös oikea. :)

6. tammikuuta 2018

Messuvuosi on startannut käyntiin!


Kalenteri on siirretty vuoden 2018 puolelle, joka meidän kohdallamme tarkoittaa sitä, että messuvuosi on käynnistynyt ja messut lähenevät päivä päivältä. Messut käynnistyvätkin tasan kuuden kuukauden päästä 6.7.2018. Odotellessasi voit seurata kohteemme rakentumista tämän blogin lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa. Tervetuloa!

1. tammikuuta 2018

Villa Hohteeseen on saatu lämmitys ja pintoja on päästy jo aloittelemaan

Vertailimme useita eri lämmitysvaihtoehtoja niiden liityntä- ja käyttökustannusten osalta ja päädyimme vesi-ilmalämpöpumppuun. Lämmönlähteenään pumppu käyttää ilmaa, joka on luonnosta saatavaa uusiutuvaa energiaa. Pumppujen hiilidioksidipäästöt ovat myös minimaaliset, joka lisäsi tämän vaihtoehdon ekologisia ominaisuuksia. Valitsimme Niben tuotteet uuteen kotiimme ja pumppu asennettiin ja laitettiin toimintaan jo lokakuussa, jolloin saatiin lattioissa kiertämään vedet. Pumppu lämmittää talon, autotallin ja pihasaunan. Kaikissa tonttimme rakennuksissa on siis tällä hetkellä lämpö päällä. Pumppu tuottaa lämpöä huoneilmaan ja lämmittää käyttöveden jopa kylmissä pohjolan pakkasissa.

Nibe

Tunnelmaa luomaan ja pakkaskelien lämmöksi halusimme myös varaavan takan. Takan sijoittelussa otettiin huomioon sen keskeinen sijainti, jotta lämpö pääsisi leviämään mahdollisimman laajalle alueelle koko asunnossa. Takan valintaan vaikuttivat esteettisen näkökulman ja lämpöominaisuuksien lisäksi myös leivinuunin mahdollisuus. Toiveenamme oli erityisesti leivinuuni, vaikka vertailimme myös haudutusuunien mahdollisuuksia. Pidimme kuitenkin tärkeänä, että tuli pääsee kiertämään myös leivinuunin puolella, jolloin esimerkiksi mahdollinen rasva palaa pois eikä uunia täten ole vaikea puhdistaa. Tällainen malli löytyi lopulta Tulikiven mallistosta ja päädyimme monipuoliseen Jalanti takkaleivinuuniin laattapinnalla. Leivinuuni on sijoitettu keittiöön päin ja takkatulta saa ihastella olohuoneen ja ruokailutilan puolelta. Plussaa mallissa on leveä uuniluukku, josta liekkiä on miellyttävää ihastella. 

Takka viimeistelemättömänä
Leivinuuni
Takan koekäyttöä

Pinnat pohjamaalauksen jälkeen

Marraskuun lopussa sisäseinät tasoitettiin ja tällä hetkellä Villa Hohteessa tehdään pohjamaalausta. Laatoitukset on tarkoitus tehdä tammikuun aikana ja helmikuussa päästään keskittymään muihin pintoihin ja kiintokalusteisiin. Keittiösuunnitelmat ovat loppusuoralla ja tasovalintamme odottaa vielä muutamaa mallipalaa ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Piharakennukset puolestaan ovat ulkoapäin lähes valmiit, nurkkalaudoitukset ja ovien sekä ikkunoiden listoitukset jne. tullaan viimeistelemään vielä keväällä. Autotalli on sisältä levytetty ja kitattu ja sekin on valmiina pohjamaalaukseen. Talvikuukausien aikana on tarkoitus saada sisähommat tehtyä loppuun. Täten keväälle jää enää pihan ja terassin teko.

Pihasauna

Autotalli

Sekä asuinrakennukseen että autotalliin on valittu Teknoksen Visa Premium erikoispeittosuoja. Peittosuojan etuna on  hengittävyys ja puunsyiden kuultaminen läpi. Lisäksi peittosuoja kimaltelee auringonvalossa ja on kauniin huurteinen talvisena pakkaspäivänä.